Michael ”Micke” Björklund on tituleerattu Ahvenanmaan tunnetuimmaksi kokiksi. Hän on tullut tunnetuksi suositusta Strömsö-ohjelmasta, ja lisäksi hän on esimerkiksi voittanut Ruotsin Selviytyjät -kilpailun vuonna 2020.
Nyt Michael Björklund on paljastanut onnistuneensa tarjoilleensa 1990-luvulla italialaispoliitikko Silvio Berlusconille mämmiä. Suomalainen perinneruoka ei ollut lukuisissa kohuissa kansainvälisesti paistatelleen poliitikon mieleen.
– Siitä nousi helvetinmoinen kohu! Berlusconi älähti lehdistölle, että Suomeen pitäisi lähettää apupaketti, sillä se mämmi oli hänen mielestään järkyttävä kokemus, Björklund paljasti Seiska-lehdelle.
Silvio Berlusconin on tiedetty jo pitkään nyrpistelleen toistuvasti nenäänsä suomalaisten ruokien vuoksi. Hän on muun muassa muistellut järkytyksellä suomalaisruokien maistamista Euroopan unionin elintarvikeviraston avajaisissa vuonna 2005.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten ruoka, Silvio Berlusconi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.