Selena Gomez rohkeissa kuvissa – kurvit nousivat pääosaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Selena Gomez on tullut tunnetuksi julkisuudessa sekä poptähtenä että näyttelijänä. Keväällä 28-vuotias tähti yllätti faninsa vaihtamalla tyyliään, sillä yleensä tummahiuksisena esiintynyt tähti oli blondannut hiuksensa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Selena Gomez aloitti taannoin yhteistyön vaatemerkki La’Marietten kanssa. Hänet nähdään nyt tähdittämässä brändin tuoretta kampanjaa. Näyttävissä tuoreissa kuvissa tähti nähdään poseeraamassa itsevarman näköisenä La’Marietten ranta-asuissa, joita hän on ollut myös mukana suunnittelemassa.

Disney-tähtenä kuuluisuuteen noussut Selena Gomez vihjasi taannoin olevansa valmis lopettamaan musiikkiuran keskittyäkseen elokuvien ja tv-sarjojen tuottamiseen sekä antaakseen näyttelijänuralleen todellisen mahdollisuuden. Hän tähdittää myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää Only Murders in the Building -sarjaa, jota hän on myös tuottanut. Gomezin tuorein Rare-levy julkaistiin viime vuonna.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.