Asukkaat hieraisivat silmiään Yhdysvalloissa – pihalla liikkui seeproja

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Hevosten raidallisia sukulaisia, seeproja elää luonnonvaraisina vain Afrikassa. Taannoin Yhdysvaltojen Marylandin osavaltion asukkaiden yllätykseksi eläimiä nähtiin liikkumassa vapaana paikallisella asuinalueella. Ne olivat peräisin paikalliselta maatilalta.

Upper Marlborossa asuva Paul Curling kertoo joutuneensa taannoin hieraisemaan silmiään. Hänen kotinsa takana sijiatsevassa metsikössä oleskeli kolme seepraa. Nainen ikuisti yllättävän näyn viraalina levinneeksi videoksi.

Curling otti yhteyttä viranomaisiin, jotka alkuun kyseenalaistivat hänen kertomuksensa. Lopulta seeprojen vahvistettiin kuitenkin olleen todellisia. NBC-uutissivuston mukaan eläimet olivat paenneet maatilalta, jossa niitä on pidetty laillisesti lemmikkeinä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.