Pringles-purkkien ulkonäkö muuttuu – hitti vai huti?

Ruoka Toimittaja:

Pussien sijaan putkimaisissa purkeissa myytävien Pringles-perunalastujen logossa nähdään merkin Mr. P -niminen viiksekäs maskotti. Nyt Pringles-purkkien ulkonäkö on hieman muuttumassa.

Uudet Pringles-purkit ja Mr. P -logo ovat aikaisempia versioita minimalistisempia. Uusiksi suunnitellut Pringles-purkit saapuivat myyntiin Yhdysvalloissa alkuvuodesta, ja pian uudistus saapuu brittiläisen Mirror-lehden mukaan myös Eurooppaan. Toistaiseksi tiedossa ei kuitenkaan ole, koska Pringles-purkkien ulkonäkö muuttuu Suomessa.

Pringles-purkkien yleisilme on vaihtunut vuosien varrella useaan otteeseen. Merkin logo on kuitenkin pysynyt melko samanlaisena vuodesta 2001 saakka. Maailmanlaajuisesti tunnettujen brändilogojen joukkoon nousseen Mr. P:n alkuperäisen version suunnitteli Arch Drummond New Yorkissa vuonna 1967.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.