Tampereen keskustorille nousee jälleen kesäkeidas – ravintolahaku nyt käynnissä

Ruoka Viihdeuutiset Toimittaja:

Tampereen keskustori muuttuu jälleen ensi kesänä suureksi terassiksi. Torille rakennetaan kesällä 2022 Kesäkeidas, jonka on tarkoituksena olla viimevuotista suurempi. Kesäkeidas on avoinna 11. toukokuuta – 14. elokuuta 2022.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Tulevana kesänä torille valitaan 11 ravintolaa, ja asiakaspaikkoja tulee olemaan 500. Vastaavasti viime vuonna ravintolapisteitä oli kahdeksan ja asiakaspaikkoja 350. Ravintolat voivat hakea paikkaa keitaalta 1.-13. helmikuuta 2022 verkossa.

Vuokrattavaa myyntipaikkaa hakevien tulee suunnitella Kesäkeitaalle sopiva ravintolakonsepti ja menu. Valinnassa kiinnitetään huomiota ruoka- ja juomatarjonnan laatuun. Tapahtumapäällikkö Saara Saarteisen mukaan tänä vuonna erikoisruokavaliot ja lapsille tarkoitetut annokset huomioidaan entistä paremmin.

Kesäkeitaan pilottivuoden 2021 kuvaillaan onnistuneen yli odotusten. Tulevana kesänä tullaan satsaamaan oleskelua ja vapaa-ajan viettämistä varten tarkoitetun terassialueen viihtyisyyteen, vehreyteen ja kukkaloistoon.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka, Viihdeuutiset -osioistamme.