Gwen Stefanin bikinipeppu ikuistettiin huvijahdilla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Laulaja Gwen Stefani on pitänyt jo pitkään taukoa musiikkiuraltaan, sillä No Doubt -yhtyeen laulajana aikoinaan kuuluisuuteen noussut tähti on keskittynyt viime vuodet perheeseensä. Viikonloppuna Gwen oli perheineen Cannesissa kymmenien muiden julkkistähtien tapaan.

Gavin Rossdalen kanssa naimisissa oleva tähti ikuistettiin lomareissullaan paparazzikuviin kun hän nautti olostaan huvijahdilla. Mustavalkoisiin bikineihin sonnustautunut poptähti oli yllättävän hyvässä bikinikunnossa. Äskettäin hän kertoikin Elle-lehdessä kuntoilevansa nykyisin viitenä päivänä viikossa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

41-vuotias Gwen Stefani loi itselleen onnistuneen soolouran No Doubt -yhtyeensä hajottua vuonna 2004. Vuonna 2008 No Doubt kasattiin jälleen yhteen ja menestysbändiltä on odotettavissa tämän vuoden puolella uutta materiaalia. Stefani on ilmoittanut keskittyvänsä jatkossa sooluransa sijaan bändiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.