9. komppania

Elokuvat · Stara.fi

9. komppania on mielenkiintoinen elokuva jo siksi, että se on venäläinen sotaelokuva. Kerrankin saamme nähdä amerikkalaisten yltiöpatrioottisten rainojen sijaan myös toisen osapuolen näkemyksen. Elokuva perustuu tositapahtumiin Neuvostoliiton aikaisesta Afganistanin sodasta. Sota oli katastrofi, joten 9. komppania on vahvasti sodanvastainen sotaleffa.

Elokuvan tarina on hämmästyttävän samanlainen kuin äskettäin ensi-iltansa saaneessa Merijalkaväen mies -leffassa. Siinä seurataan nuoria miehiä siviilistä katkeraan loppuun saakka. Se onkin lopulta yllättävän raaka kuvaus siitä, miten käy kun liitoksissaan natiseva isänmaa unohtaa joukkonsa keskelle vihollisaluetta.

Neuvostoarmeijan 9. komppania unohdetaan Afganistanin ylängölle kuolemaan. Nuoret sotilaat sotivat isänmaan puolesta, jota ei enää kahden vuoden päästä ole olemassa. Se antaa kuitenkin laajempaa perspektiä sotaan ja sen mielettömyyteen.

Suomalainen tiimi Ilkka Matilan johdolla tekee upeaa työtä elokuvan erikoistehosteiden ja tietokoneanimaation puolella. Tälle osaamiselle on varmasti enemmänkin käyttöä maailmalla, jos Suomessa ei töitä riitä. Suomalaiset vastasivat myös elokuvan stunt-kohtauksista.

Päärooleissa nähdään onnistuneita valintoja, mutta useissa sivuosissa on tyydytty turhan heikkoihin amatöörinäyttelijöihin. Musiikista 9. komppania ansaitsee kunniamaininnan.

Alkuperäinen nimi: 9rota



Genre: Toiminta/draama



Ohjaus: Feodor Bondartshuk



Käsikirjoitus: Juri Korotkov



Pääosissa:



Artur Smoljaninov, Aleksei Tshadov, Ivan Kokorin, Konstantin Krjukov, Mihail Jevlanov, Artem Mihalkov, Soslan Fidarov, Irina Rahmanova, Dmitri Muhamadejev, Mihail Poretshnikov, Fedor Bondartshuk, Aleksandr Lykov, Aleksandr Bashirov.



Kesto: 141 min



Ensi-ilta: 3.3.2006

Pisteet 3/5