Länsimetro on nyt valmis – Suomen suurin infrahanke

Vuosien ajan valmisteilla ollut Länsimetro jatkaa Helsingin metroa Espoon Kivenlahteen saakka. Nyt Länsimetron Matinkylästä alkavan jatkon asemien ja ratalinjan rakentaminen on saatu valmiiksi.

------

Finnoon, Kaitaan, Soukan, Kivenlahden ja Espoonlahden metroasemien rakennusurakat päättyivät 13. toukokuuta. Länsimetro Oy:n mukaan myös matkustajaturvallisuutta varmistavien järjestelmien testaukset viimeisteltiin huhtikuussa. Viimeiset viranomaishyväksynnät saatiin toukokuussa.

Eri urakoissa perehdytettiin hankkeen aikana noin 30 000 henkilöä. Henkilötyövuosia kertyi noin 2 100. Enimmillään tömailla työskenteli 1 174 henkilöä marraskuusa 2019.

Länsimetro luovuttaa metrojatkeen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle alkusyksystä. Toistaiseksi tiedossa ei ole, koska metro alkaa liikennöimään Matinkylä-Kivenlahdi osuudella. Päätöksen avajaispäivämäärästä tekee HSL.