Muista aurinkorasva! Ilmatieteen laitos varoittaa UV-säteilystä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Vaikka kesän lämpötilat eivät ole toistaiseksi nousseet hellelukemiin, on aurinkorasva jo viimeistään nyt syytä kaivaa esiin. Ilmatieteen laitos on varoittanut voimakkaasta uv-säteilystä etenkin Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.

Voimakasta uv-säteilyä mitattiin ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä sunnuntaina Etelä-Suomessa. Uv-indeksin arvon ennustettiin tuolloin saavuttavan lukeman 6. Uv-säteilyltä kannattaa suositella heti, kun indeksi saavuttaa tai ylittää lukeman 3.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden ensimmäiset voimakkaan uv-säteilyn päivät ajoittuvat Suomessa juuri juhannusta edeltävälle kahdelle viikolle. Suojautumisrajan 3 saavuttavia tai ylittäviä lukemia mitataan tyypillisesti maaliskuusta syyskuun puoliväliin saakka.

Auringon uv-säteilyltä voi suojautua vaatetuksella ja korkeakertoimisella aurinkovoiteella. Myös varjoon hakeutuminen on helppo tapa pienentää altistusta. Huomiota on syytä kiinnittää erityisesti lasten herkän ihon suojaamiseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.