Maailman suurin hiukkaskiihdytin käynnistettiin jälleen – heti uusia löytöjä

Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitsee CERNin maailman suurin hiukkaskiihdytin Large Hadron Collider, jonka avulla perehdytään maailmankaikkeuden mysteereihin. Nyt kiihdytin on käynnistetty kolmatta kertaa suurilla energiamäärillä.

---
---

LHC:n kolmas ajo aloitettiin tiistaina 5. heinäkuuta yli kolme vuotta kestäneiden päivitys- ja huoltotöiden jälkeen. Hiukkaskiihdyttimessä protonit törmäävät Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan ennennäkemättömällä 13,6 biljoonan elektronivoltin törmäysenergialla.

Työ on jo tuottanut tulosta. Tutkijat ovat paljastaneet löytäneensä LHC:n avulla kolme ennennäkemättöntä hiukkasta, kaksi tetrakvarkkia ja yhden pentakvarkin. Kvarkit ovat pienimpiä nykytieteen valossa tunnettuja aineen rakenneosasia.

LHC:n avulla tutkijat haluavat valottaa esimerkiksi kaiken aineen alkuperää ja sitä, kuinka maailmankaikkeus ylipäätään syntyi. Yksi CERNin tavoitteista oli alun perin löytää Higgsin bosonina tunnettu alkuhiukkanen. Siinä onnistuttiin vuonna 2012.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.