Eurooppan parlamentti hyväksyi tiistaina lain, joka koskee kannettavien sähkölaitteiden latureita. Lähitulevaisuudessa muun muassa EU-alueella myytävissä älypuhelimissa, tableteissa ja kuulokkeissa on oltava samanlainen USB-C -latausportti.
Lakia koskeva sopu jäsenmaiden ja parlamentin välillä syntyi kesäkuussa. Nyt se sai myös Euroopan parlamentin hyväksynnän. Laki meni läpi äänin 602 puolesta, 13 vastaan ja 8 tyhjää.
USB-C-latausportti täytyy olla EU-alueella myytävissä uusissa pienissä ja keskisuurissa laitteissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Sellainen löytyy jo esimerkiksi uudemmista Android-puhelimalleista. Teknologiajätti Apple kuitenkin käyttää puhelimissaan ja tableteissaan omaa Lightning-porttiaan.
Uuden lain tarkoituksena on muun muassa vähentää elektroniikkajätteestä aiheutuvaa ympäristön kuormitusta. Se voi myös säästää kuluttajilta vuosittain 250 miljoonaa euroa, jotka menisivät muuten turhien latureiden ostamiseen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Android, Apple, älypuhelin tai laajemmin aihealueesta Digi.