Kodeissa syntyy vuodessa 25 kiloa ruokahävikkiä – lihan hävikillä iso osuus ilmastovaikutuksia

Koti & Asuminen Ruoka Kirjoittaja: , toimittaja

Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkinut kotitalouksien ruokahävikkiä ja sen hiilijalanjälkeä. Tutkimuksen mukaan kotitalouksien ruokahävikkiä syntyy keskimäärin noin 25 kiloa vuodessa. Elintarvikejätettä syntyy vuodessa 50-60 kiloa henkilöä kohti.

– Kotitalouksien ruokahävikki Suomessa vastaa kaikkiaan 139 000 henkilöauton vuosittaisia kasvihuonepäästöjä, summaa hiilijalanjälkilaskennasta vastannut Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri tiedotteessa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Luken mukaan tutkimuksen keskeinen tulos oli lihavalmistteiden merkittävä osuus ruokahävikin ilmastovaikutuksista. Kotitalouksien ruokahävikistä lihaa ja lihatuotteita oli noin 10 prosenttia. Kokonaishävikin ilmastovaikutuksestta lihan osuus oli kuitenkin kaupungista riippuen 35-46 prosenttia.

– On tärkeä pyrkiä minimoimaan kaikkea ruokahävikkiä. Erityinen huomio kannattaa kiinnittää lihatuotteiden ja -ruokien poisheittoon, vaikka se tuntuisikin määrällisesti pieneltä, Katajajuuri kertoo.

Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudulla, Tampereen seudulla ja Turun seudulla eri vuosina. Tutkimuskohteina olivat sekajäte ja erilliskäytetyn biojätteen sisältö. Tulokset suhteutettiin kaupunkien asukas- ja talotyyppeihin sekä skaalattiin koskemaan koko Suomea.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Koti & Asuminen, Ruoka -osioistamme.