Jennifer Lopezin asu petti nolosti – rinta paljastui kesken show’n

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina maailman suosituimpiin supertähtiin lukeutunut Jennifer Lopez on tehnyt tänä vuonna näyttävän paluun julkkismarkkinoille. Hänellä on ollut uuden tulemisen myötä vientiä myös mainosmaailmassa.

Nyt Jennifer Lopez on ollut vieraana Saksan television suositussa Wetten Dass -ohjelmassa, jossa hän pukeutui väljään harmaaseen mekkoon. Asu oli kuitenkin lopulta niin väljä, että kuvaajille kävi pian selväksi, ettei supertähdellä ole yllään rintaliivejä. Hänen rintansa nimittäin paljastui kokonaan kesken kuvausten.

Viime kuukausina Jennifer on ollut otsikoissa myös intiimivideonsa merkeissä, sillä hänen entinen aviomiehensä Ojani Noa on kaupitellut intiimiä videota pornosivustoille. Muutama päivä sitten hän voitti yllättäen oikeudessa luvan julkaista videonsa, mutta eilen oikeus jälleen kielsi videon myymisen.

41-vuotiaan Jennifer Lopezin paluulevy Love tyrmättiin jo kertaalleen, kun latinotähti sai potkut levy-yhtiöstään. Tänä vuonna vuorossa on toinen yritys, joka on onnistunut tähän mennessä hyvin, sillä Lambadaa lainaava hittibiisi On The Floor nousi heti hitiksi. Jenniferin uusi albumi Love on viimein julkaisuvaiheessa, ja sen kannessa JLo poseeraa avoimessa paidassa ilman rintaliivejä massiivisen korukattauksen kera.