Hurja video Draken keikalta – fani putosi parvelta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Räppäri Draken konsertissa tapahtui vaarallinen tilanne sunnuntaina. 36-vuotiaan räppärin keikkaa oli kulunut jo yli tunnin ajan kun artisti huomasi miten toisen kerroksen parvelta fani putoaa maahan muun yleisön päälle. Luonnollisesti mies keskeytti heti esityksensä.

The Shaderoom -kanavan jakamalla Instagram-videolla nähdään hurja tilanne, jossa henkilö putoaa pää edellä parvelta maahan muun yleisön sekaan. ”No niin. Meidän täytyy nyt varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin”, Draken kuullaan sanovan mikrofoniin keskeyttäessään kappaleensa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Henkilön pudottua tunnelma Apollo Theater -keikkapaikalla muuttui hiljaiseksi ja valot laitettiin päälle. Onneksi henkilö ei kuitenkaan ollut putouksessa loukannut itseään. Apollo Theater jakoi myöhemmin Twitterissä tiedotteen ja kertoi, että pudonnut fani ja hänen alleen jääneet henkilöt tutkittiin, mutta suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.