Indiana Jones -elokuvat suoratoistoon – myös harvinainen televisiosarja katsottavaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Harrison Fordin esittämä seikkailija-arkeologi Indiana Jones palaa valkokankaille kesäkuussa. Sitä ennen seikkailutunnelmiin voi virittäytyä katsomalla aikaisemmat Indiana Jones -elokuvat Disney+-palvelussa.

Kaikki neljä julkaistua Indiana Jones -elokuvaa ilmestyvät Disneyn suoratoistopalveluun keskiviikkona 31. toukokuuta. Elokuvasarja ensimmäinen osa on vuonna 1981 ilmestynyt Kadonneen aarteen metsästäjät ja viimeisin puolestaan vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta.

Elokuvien lisäksi Disney+-valikoimiin ilmestyy Indiana Jones -faneja todennäköisesti kiinnostava sarja. Kyseessä on The Young Indiana Jones Chronicles, joka esitettiin Suomessa aikoinaan nimellä Indiana Jones Junior. Nuoren Indiana Jonesin seikkailuista kertova sarja on ollut viimeksi levityksessä DVD-muodossa, eikä sitä ole aiemmin nähty suoratoistopalveluissa.

Harrison Fordin viimeinen Indy-elokuva Indiana Jones and the Dial of Destiny saa Suomen ensi-iltansa 28. kesäkuuta. James Mangoldin ohjaaman elokuvan rooleissä nähdään Fordin ohella muun muassa Phoebe Waller-Bridge, Mads Mikkelsen ja Antonio Banderas.