Nyt se on varmaa: Top Gun 3 on jo työn alla

Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut Top Gun: Maverick oli valtava maailmanlaajuinen yleisö- ja arvostelumenestys. Top Gun -elokuville suunnitellaan jo jatkoa, eikä uutta osaa tarvitse näillä näkymin odottaa 35 vuotta.

---
---

Tuotantoyhtiö Paramount on palkannut Ehren Krugerin työstämään Top Gun 3 -elokuvan käsikirjoitusta. Kruger oli myös yksi Top Gun: Maverickin käsikirjoittajista. Variety-lehden mukaan tuotantoyhtiö toivoo myös edellisen osan ohjanneet Joseph Kosinskin palaavan jatko-osaan ohjaajaksi.

Kolmannen Top Gun -elokuvan tarkemmat suunnitelmat ovat vielä pimennossa. On kuitenkin todennäköistä, että keskeisissä rooleissa nähtäisiin jälleen Tom Cruise sekä Top Gun: Maverickin nuorempia lentäjä-ässiä näytelleet Miles Teller ja Glen Powell.

Varietyn mukaan neuvottelut Top Gun 3 -elokuvan käsikirjoituksesta alkoivat viime vuoden lopussa. Cruisen paljastettiin taannoin tehneen Warner Bros. -tuotantoyhtiön kanssa sopimuksen uusien elokuvien ja elokuvasarjojen kehittämisestä. Sopimus ei kuitenkaan estä Cruisea työskentelemästä muiden tuotantoyhtiöiden, kuten Paramountin kanssa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.