Mies pidätettiin Saksassa – uhkaili Taylor Swiftiä somessa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Taylor Swift on parhaillaan jättimäisellä Eras-maailmankiertueellaan. Artisti on esiintynyt heinäkuun aikana muun muasa Sveitsissä, Italiassa ja Saksassa. Viimeksi mainitussa maassa poliisi pidätti tähden stalkkeriksi epäillyn henkilön.

Poliisi pidätti Saksan Gelsenkirchenissä 34-vuotiaan miehen ennen Swiftin kolmea konserttia Veltins-areenalla. Poliisin mukaan mies oli uhkaillut laulajaa ja tämän poikaystävää, NFL-tähti Travis Kelceä sosiaalisessa mediassa. Poliisi sai vihjeen asiasta konserttien järjestäjältä.

Pidätetyllä oli lippu Swiftin konserttiin. Hänet otettiin kiinni artistin ensimmäisen Veltins-areenan konsertin turvatarkastuksessa. Associated Press -uutistoimiston mukaan epäilty stalkkeri oli poliisin hallussa lauantaihin asti mahdollisen turvallisuusriskin vuoksi.

Taylor 
Swiftin Veltins-areenan konsertit sujuivat lopulta ilman välikohtauksia. Artistin kiertue jatkui seuraavaksi Hampurissa ja Münchenissä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.