Viime vuoden Roosa nauha -keräys oli menestys. Tällä kertaa kerätty summa oli jopa Roosa nauhan historian kaikkien aikojen suurin. Keräyksellä saavutettiin yhteensä 5,4 miljoonaa euroa.
– Vaikka taloudelliset ajat ovat haastavia, meillä Suomessa on jälleen osoitettu, että anteliaisuus, tuki ja yhdessä tekeminen ovat osa suomalaisten dna:ta. Kiitän lämpimästi jokaista keräykseen osallistunutta lahjoittajaa ja vapaaehtoista, kertoo tiedotteessa Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Mellerin mukaan viimeisimmän keräyksen tuloksena Syöpäsäätiö vai myöntää aiempaa merkittävämpiä apurahoja maan parhaille syöpätutkijoille. Keräyksen tuotto syntyi nauha- ja rannekemyynneistä, yrityskumppaneiden kampanjatuotteista ja lahjoituksista.
Vuoden 2024 Roosa nauhan ja rannekkeen suunnitteli Vesterinen yhtyeineen. Yhtye kannusti suomalaisia joukolla mukaan keräykseen. Tero Vesterinen kuvaili kampanjaan osallistumista suureksi kunniaksi.
– On hienoa käyttää ääntämme, joka meillä bändin suosion myötä on paisunut melko kuuluvaksi, tärkeiden ja yhteistä hyvää kerryttävien asioiden puolesta. Tämä Roosa nauha -kampanja on juuri sellainen, Vesterinen kertoi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten terveys, Vesterinen Yhtyeineen tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.