Shakira joutui sairaalaan – perui esiintymisensä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Kolumbialainen laulaja Shakira paljastanut joutuneensa sairaalaan. Hän joutui terveysongelmien vuoksi myös perumaan suunnitellun esiintymisensä. Laulaja aloitti vasta hiljattain ensimmäisen maailmankiertueensa vuosikausiin.

Shakira kertoi sunnuntaina Instagramissa joutuneensa ensiapuun vatsaan liittyvien oireiden vuoksi. Hän kertoi olevansa edelleen sairaalassa. Hän perui lääkärin suosituksesta sunnuntaille suunnitellun konserttinsa Limassa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Olen erittäin surullinen siitä, etten voi esiintyä tänään. Olen odottanut innolla mahtavien perulaisten fanieni tapaamista uudelleen, Shakira kirjoitti.

Shakiran oli määrä esiintyä Perussa kahdessa konsertissa sunnuntaina ja maanantaina. Maanantain konsertin kohtalo ei ollut tähden julkaisussa tiedossa. Laulajan mukaan peruuntuneelle keikalle etsitään parhaillaan korvaavaa päivää.

Shakira julkaisi viime vuonna tuoreen albuminsa Las Mujeres Ya No Lloran. Hänen kiertueensa jatkuu kevään aikana Latinalaisesta Amerikasta Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.