Sosiaalisen median seuraajat ovat saaneet jo pidempään nähdä videoita siitä miten Las Vegasin ja New Yorkin kaltaiset turistikohteet ovat selvästi hiljentyneet. Ulkomaisten turistien lisäksi jopa amerikkalaiset ovat jättäneet matkustamatta Las Vegasiin. Syitä tilanteeseen on varmasti monia.
Yhdysvaltojen matkailustrategit puhuvat jo ”spring slumpista”, sillä esimerkiksi maaliskuussa ulkomaisia matkailijoita saapui 11,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Oxford Economics arvioi koko vuoden jäävän alle 2019‑tason, eikä parannusta ole näköpiirissä vuosiin. Tutkijoiden mukaan kallis dollari ja piilokulut syövät parhaillaan turistien matkakassaa. Las Vegasissa matkailijoita oli maaliskuussa kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Dollarin valuuttakurssin heikentyminen on nostanut Yhdysvaltojen hintoja muissa valuutoissa laskettuna, mutta esimerkiksi Las Vegasin päättömästi nousseet hinnat ovat karkottaneet myös amerikkalaiset. Hotellit, ruokailut ja tapahtumien lippuhinnat ovat nousseet paljon. Kun tähän lisätään erilaiset lisäkustannukset pysäköinneistä ruokiin ja juomiin, moni vertaa hintoja jo Eurooppaan tai Japaniiin.
Presidentti Trumpin toisen kauden kireä maahanmuuttopolitiikka, tullisota ja useiden maiden antamat matkustusvaroitukset ovat rapauttaneet Yhdysvaltojen imagoa helppona lomakohteena. Turistikatoon vaikuttavat myös monissa maissa viranomaisten toimesta annetut varoitukset, joiden mukaan Yhdysvaltoihin ei välttämättä pääse, vaikka matka-asiakirjat olisivat kunnossa. Pohjois-Amerikassa lomat suuntautuvat yhä useammin Kanadaan ja Meksikoon. Kanadalaisten turismi Yhdysvaltoihin on romahtanut peräti 70 prosenttia pandemiaa edeltävästä ajasta.