Perinteinen savolainen jälkiruoka sai nimisuojan

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Savolainen mustikkakukko on saanut EU:n nimisuojan. Suojattua maantieteellistä merkintää haki ProAgria Itä-Suomi ry/Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Asiasta kertoi Ruokavirasto tiedotteessaan.

Savolaisen mustikkakukon suojaus perustuu sen maineeseen perinteisenä savolaisena leivonnaisena. Piirakka eroaa tavanomaisista marjapiirakoista umpinaisen rakenteensa ansiosta, ja erikoisuuksiin kuuluvat myös pääosin ruisjauhoista rakennettu kuori sekä metsästä kerätyt villimustikat. Rakenne pitää vuokaan tehdyn leivonnaisen marjat mehevinä.

Rapeakuorinen ja maultaan makea savolainen mustikkakukko nautitaan yleensä jälkiruokana tai kahvileipänä. Sen lisukkeena tarjotaan kermavaahtoa, vaniljajäätelöä tai -kastiketta. Mustikkakukon maantieteellisen alueen muodostavat Pohjois-Savon sekä Etelä-Savon maakunnat, ja se valittiin vuonna 1984 Mikkelin pitäjänruoaksi.

EU:n nimisuojan on saanut tähän mennessä yhteensä 16 suomalaista tuotetta. Mukana on maataloustuotteita ja elintarvikkeita sekä tislattuja alkoholituotteita. Yhteensä nimisuojan on saanut noin 3 700 nimitystä eri puolilla Eurooppaa.