Aurinkokunnasta löytyi uusi kääpiöplaneetta – kiertää Auringon kerran 25 000 vuodessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tutkijat ovat löytäneet todisteita aiemmin tuntemattomasta kääpiöplaneetasta aurinkokunnassamme. Toistaiseksi nimellä 2017 OF201 tunnettu kappale kiertää Aurinkoa äärimmäisen pitkällä ja soikealla kiertoradalla. Yksi kierros Auringon ympäri kestää noin 25 000 vuotta.

Halkaisijaltaan noin 700 kilometrin kokoinen 2017 OF201 löytyi Neptunuksen kiertoradan takaa. Kohde paljastui tutkijoiden käytyä läpi Chilessä ja Havaijilla sijaitsevien teleskooppien keräämää dataa. Tähtitieteilijät pystyivät tietojen perusteella seuraamaan kappaleen liikkeitä seitsemän vuoden ajalta.

Princetonin yliopiston astrofyysikko Sihao Cheng kertoo tiedotteessa kiertoradan kaukaisimman pisteen vastaavan noin 1 600 kertaa Maan ja Auringon välimatkaa. Lähimmilläänkin kappaleen sijainti Auringosta vastaa Maan ja Auringon etäisyyttä noin 44,5-kertaisesti. Erikoinen kiertorata viittaa siihen, että kappale on muinaisina aikoina kohdannut suurikokoisen planeetan.

Aurinkokunnan kaukaisimpien kappaleiden havaitseminen on nykyteknologiallakin haastavaa. On todennäköistä, ettei 2017 OF201 jää viimeiseksi aurinkokunnan äärirajoilta paljastuvaksi kääpiöplaneetaksi.

 

https://www.instagram.com/p/DJ9TEF3R7yD/