Suomalaisvideosta kansainvälinen nettihitti – odottamaton kalansaalis

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisessa mediassa kiertää toisinaan videoita, joissa nähdään millaisia saaliita kalastajat ovat onnistuneet nappaamaan. Tällä kertaa TikTokissa on lähtenyt leviämään video tytöistä, jotka ovat lähteneet kalastamaan kahdestaan.

Videolla nähdään miten toinen tytöistä on saanut kalan tarttumaan syöttiin. Toinen on kuvannut videolle tilannetta, kun kala nousee pintaan ja heille käy ilmi, minkä kokoisesta vonkaleesta on kyse. Tytöt kauhistuvat nähdessään, että kala on valtava.

– Päästä pois, hyi en mä tohon haluu koskee, kalastajan kuullaan sanovan.

Kalastajat saivat saaliikseen suuren hauen, jonka kokoa videon julkaisija on esitellyt seuraavissa julkaistuissaan. Kuvista nähdään, että hauen mitta on lähennellyt metriä, koska miehen kenkää vasten kuvattuna se näyttäisi olevan lähes kolme kertaa jalkineen pituinen.

@ketunvitkula tytöt lähti kalalle ekaa kertaa tälle kesää#hauki #kalamies #kalassa #suomi#kalastaja #sulle #fry #haukionkala #virveli #shark #croco ♬ alkuperäinen ääni – 🦊 kettu pete🦊