Batman ja Deadpool kohtaavat toisensa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaksi kilpailevien yhtiöiden suosittua supersankaria kohtaa toisensa tänä vuonna. Batman ja Deadpool seikkailevat yhdessä kahdessa syksyllä julkaistavissa sarjakuvissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta 22 vuoteen, kun DC Comics ja Marvel -sarjakuvakustantamot tekevät yhteistyötä.

Grant Morrisonin käsikirjoittama ja Dan Moran piirtämä Batman/Deadpool julkaistaan DC Comicsin toimesta. Zeb Wellsin kirjoittama ja Greg Capullon piirtämä Deadpool/Batman puolestaan julkaistaan Marvelin toimesta. Entertainment Weekly -lehden mukaan molemmissa sarjakuvissa nähdään myös muita yhtiöiden hahmoja.

– Vastaavaa tapahtuu kerran sukupolvessa. Annan teidän päätellä, miksi niin tapahtuu. Ajoituksen on oltava oikea, eikä tällaista saa antaa tapahtua liian usein. Tämän täytyy tuntea erityiseltä, avasi DC Comicsin johtaja Jim Lee päätöstä tehdä yhteistyötä Marvelin kanssa.

DC Comicsin ja Marvelin hahmot ovat seikkailleet yhdessä aika ajoin. Ensimmäinen yhteissarjakuva oli vuonna 1976 ilmestynyt Superman vs. The Amazing Spider-Man, jossa toisensa kohtasivat Teräsmies ja Hämähäkkimies. Viimeksi vastaavaa tapahtui vuonna 2003, kun DC:n Justice League kohtasi Marvelin Avengers-ryhmän JLA/Avengers-sarjakuvassa.