Diddyn kuuma linja: Uhrien puhelinpalveluun tulvii soittoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Sean ”Diddy” Combs vapautui hiljattain vakavimmista rikossyytteistä New Yorkin oikeudessa. Nyt häntä vastaan nostetut siviilikanteet kuitenkin jatkuvat. Texasilainen asianajaja Tony Buzbee kertoi, että Combsin väitettyjen uhrien käyttöön perustettu puhelinpalvelu ottaa edelleen vastaan puheluita.

Puheluissa tulee jatkuvasti esiin uusia väitteitä hyväksikäytöstä, juhlista ja alaikäisistä uhreista. Buzbeen mukaan linjalle saapui ensimmäisen vuorokauden aikana yli 12.000 yhteydenottoa. Hän kertoo tiiminsä vastaanottaneen runsaasti todisteita videoiden, kuvien, tekstiviestien, poliisiraporttien ja sairaala-asiakirjojen muodossa, Radar Online uutisoi.

Diddy todettiin syyttömäksi ihmiskauppaan liittyviin syytteisiin, mutta hänet tuomittiin kahdesta lievemmästä rikoksesta ja mies odottaa nyt tuomiota. Asianajaja painottaa, että siviilijutuissa todistustaakka on alhaisempi kuin rikosoikeudessa. Hän aikoo jatkaa taistelua Combsia vastaan uusilla kanteilla eri osavaltioissa. Buzbeen mukaan oikeudenkäynnin aikana syntyi kuva toistuvasta ja järjestelmällisestä väärinkäytöksestä, jonka keskushenkilö oli Combs. Räppäri on kiistänyt kaikki syytteet, ja hänen tuomionsa on määrä luettavaksi lokakuussa.