Mies otti lopputilin ja alkoi kerätä Labubuja – haluaa siitä nyt ammatin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Labubu on suosittu keräilyhahmo, jonka taustalla on hongkongilainen designer-merkki Pop Martinin ja muotoilija Kasing Lun yhteistyö. Pienet figuurit ovat keräilijöiden keskuudessa kulttimaineessa erityisesti Aasiassa. Fanitus on levinnyt nyt nopeasti myös Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Jokainen Labubu on yllätyspakkaus, joten ostaja ei voi tietää, mikä hahmo paketista ilmestyy. Tämä tekee monen mielestä niiden keräämisestä koukuttavaa, vaikka kyseessä onkin leluja. Amerikkalainen Ensito osti muutaman figuurin työtovereilleen, mutta ei itse ollut vaikuttunut niistä.

– En oikeastaan pitänyt niitä edes söpöinä, hän kertoi Truly-ohjelmassa.

Kaikki muuttui, kun Ensito jonotti ostamaan lisää leluja ja sai kuulla, että ne olivat jo loppuunmyyty. Tästä alkoikeräilykuume. Ensito on sittemmin jättänyt päivätyönsä ja omistautunut täysin Labubu-keräilylle.

Hän tekee leluista päivittäin sisältöä sosiaaliseen mediaan ja matkustaa eri puolille maailmaa etsiäkseen niistä harvinaisuuksia. Mies jopa irtisanoutui päivätöistään omistautuakseen harrastukselle. Hän on käyttänyt leluihin kymmeniä tuhansia euroja.

@ensito20 I woke up feeling happy! #labubu #popmartlabubu #labubucollection #happy ♬ sonido original – i24.millaaa