Supermalli pahoinpiteli jälleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin supermalleihin lukeutuva Naomi Campbell on jälleen saanut syytöksiä pahoinpitelystä. Vain muutamia viikkoja sitten Naomi pidätettiin, kun hänen avustajansa Ana Scolavino ilmoitti tämän pahoinpidellen häntä matkapuhelimella.

Scolavinon kertomus saa nyt tukea Campbellin toiselta entiseltä avustajalta. Aiemmin tänä vuonna supermallille työskennellyt Gaby Gibson väittää Naomin pahoinpidelleen häntä päähän lyömällä. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä rikosilmoitusta, koska ei saanut iskuista näkyviä vammoja.

– Hän hyökkäsi myös minun päälleni. Vieläpä samasta syystä kuin toisenkin avustajan päälle, eli en löytänyt hänen Stella McCartney-farkkujaan. Hän löi minua kädellään takaraivoon ja uhkasi pidätyttää ja hoitaa minut vankilaan vaatteidensa varastamisesta, Gibson kertoi The Sun -lehdelle.

Gibsonilla ei siis ollut tarpeeksi näyttöä syytteeseen, joten Naomia ei pidätetä ilmoituksen johdosta eikä juttu etene oikeuteen. Lausunto kuitenkin vaikuttaa Scolavinon oikeudenkäyntiin, jos Gibsonia käytetään todistajana. Kuusi vuotta sitten Naomi todettiin oikeudessa syylliseksi samankaltaiseen pahoinpitelyyn.