Ukrainasta kotoisin oleva Natalie Mordovtseva tuli tunnetuksi 90 Päivää morsiamena -ohjelmasta. Hän esiintyi realitysarjassa yhdessä entisen aviomiehensä Mike Youngquistin kanssa. Pari erosi myrskyisän suhteen jälkeen, mutta Mordovtseva on jatkanut esiintymistä sarjan jatko-osissa sekä rakentanut uraansa sosiaalisen median vaikuttajana Yhdysvalloissa.
Mordovtseva on nykyään sinkku ja tunnettu avoimuudestaan ulkonäköön ja elämään liittyvissä asioissa. Tuoreessa Instagram-päivityksessään Mordovtseva kertoi menevänsä kaulan kohotusleikkaukseen. Hänen mukaansa viime vuoden 20 kilon painonpudotuksen jälkeen kasvot näyttivät nuoremmilta, mutta kaulan iho oli jäänyt laihdutuksen jälkeen veltoksi. Televisiotähti teettää toimenpiteen Beverly Hillsissä tohtori Noah Sandsin vastaanotolla
Televisiotähti kuvaili krojausleikkausta yksinkertaiseksi ja pieneksi operaatioksi, josta toipuu nopeasti. Monet fanit pitävät leikkausta turhana ja muistuttivat, että hänen kaulansa ja leukalinjansa näyttivät jo valmiiksi kiinteiltä. Mordovtseva sanoi kuitenkin olevansa toimenpiteestä innoissaan ja aikovansa jakaa avoimesti leikkauksiin liittyviä yksityiskohtia sosiaalisessa mediassa.