Moni terapeutti pitää sisäisen lapsen hoitamista perustavanlaatuisena osana henkistä hyvinvointia. Psykologi ja holistinen terapeutti Tamarin Michel selittää Poosh-sivustolle, että lapsuuden kokemukset ja täyttymättömät tarpeet voivat vaikuttaa aikuisiän ihmissuhteisiin, itsetuntoon ja käyttäytymismalleihin. Niiden tiedostaminen ja parantaminen voi katkaista haitalliset kaavat ja vapauttaa ihmisen elämään aidommin ja tietoisemmin.
Oman sisäisen lapsen hoitaminen tarkoittaa käytännössä tunteiden kuuntelua, sisäistä dialogia, mielikuvaharjoituksia ja niin kutsuttua uudelleen vanhemmointia, jossa annetaan itselle ne turvallisuuden ja hyväksynnän kokemukset, joita lapsena jäi vaille. Michel korostaa, että tällainen työ tuo esiin integroituneemman, intuitiivisemman ja vahvemman version nykyisestä itsestä.
Vaikka sisäisen lapsen parantaminen voi kuulostaa henkiseltä hömpältä, se on todellinen terapeuttinen menetelmä, jonka hyödyt näkyvät muun muassa terveempinä ihmissuhteina, selkeämpinä rajoina ja vahvempana itsevarmuutena. Ilman tätä työtä monet elävät edelleen lapsuuden haavojen ohjaamina.