Erikoiseen pulaan joutunut koira herätti huolta Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltiossa päiväkausien ajan. Yorkin piirikunnassa tehtiin useita havaintoja koirasta, jonka pään ympärille oli juuttunut purkki. Koiran kiinni saaminen osoittautui kuitenkin haastavaksi.
Koirien pelastamiseen erikoistunut Canine Rescue of Central Pennsylvania onnistui löytämään koiran keskiviikkona 20. elokuuta. Koira paikannettiin maissipellosta dronen avulla. Järjestön vapaaehtoistyöntekijät irrottivat pretzel-purkin koiran pään ympäriltä.
Koira sai nimen Dallas sen löytäneen drone-pilotin mukaan. Koira kärsi nestehukasta ja puutiaisten puremista. Pelastustilanteesta videon sosiaalisessa mediassa julkaissut järjestö kerää parhaillaan lahjoituksia koiran hoitokulujen kattamiseksi.