Suosikkisarjasta television puolelta kansainvälisesti ihailluksi tähdeksi noussut Amanda Holden on saanut jalansijaa myös esimerkiksi Britain’s Got Talent -ohjelman tuomarina ja radiojuontajana. Lisäksi hän on tehnyt jo pitkään rahaa malliurallaan.
Nyt Amanda on kuvattu nauttimassa täysin rinnoin porealtaasta, kun hän oli kertomansa mukaan tiristämässä auringon viimeisiä säteitä.
Ilmeisesti kohteessa on ollut hieman samanlainen sääennuste kuin Suomessa, jossa meteorologit käyvät parhaillaan vääntöä siitä loppuuko intiaanikesä nyt vai vasta myöhemmin.
Viime aikoina Holden on kunnostautunut monin tavoin, kuten myös esimerkiksi tenniksen pelaajana. Hänet kuvattiin taannoin pelikentällä, jossa vartalosta tallentui paparazzien tähtäimiin ehkä hieman liikaakin paljasta pintaa.
Amanda Holden on varsin aktiivinen Instagramissa, jossa hänellä on jo 2,5 miljoonaa seuraajaa ja määrä kasvaa nopeasti. Nainen jakaa usein kanavallaan kuvia hänen kauniista asuistaan eri tilaisuuksia varten ja esittelee usein myös tunnelmia lomilta, joilla hän käy perheensä kanssa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.