Lämmin syyskuu näkyy meressä – harmillinen haitta yleistyi

Sinilevää voi lämpimien säiden seurauksena ilmestyä vesistöihin muulloinkin kuin kesäisin. Syyskuun alun poikkeuksellisen sään vuoksi sinilevää on havaittu jälleen eri puolilla Suomea. Asiasta kertoi Pirkanmaan ELY-keskus tiedotteessaan.

------

Viikolla 37 sinilevää havaittiin yhteensä 13 leväseurannan havaintopaikalla. Ylöjärven Kyrösjärven Paijalanrannassa levää havaittiin jopa erittäin runsaasti. Sinilevähavaintojen määrä on kasvanut viimeisten parin viikon aikana.

– Pintavesien lämpötilat ovat olleet keskiarvoa korkeammat, mikä on ylläpitänyt leväesiintymiä yhdessä vesistöihin valuneiden ravinteiden kanssa. Lisäksi hajoavaa levää voi loppukesällä kohota näkyville pintaan, Pirkanmaan ELY-keskukselta kerrotaan.

Sinilevän pintaan nousemista edesauttaa myös heikkotuulinen sää. Sääennuste on kuitenkin ottamassa viileämmän ja sateisemman suunnan. Tämän odotetaan hillitsevän uuden sinilevän muodostumista.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kesän sinilevätilanne jäi monin paikoin tavanomaiseksi. Sinileväkukintoja hillitsi alkukesästä viileä ja epävakainen sää. Heinäkuussa suunta kuitenkin muuttui helteisen sään vaikutuksesta.