Voiko lämmin sää kasvattaa vyötärönympärystä? Kyllä, jos uskomme Cardiffin yliopiston tutkijoita. Tutkija Pan He kollegoineen väittää, että kuumuus näet voi lisätä lihomisen riskiä.
Syy löytyy kuitenkin siitä mitä syömme ja juomme, eikä säästä itsestään. Tutkimuksen mukaan ihmiset nauttivat sokeria selvästi enemmän lämpimällä säällä.
Jokainen lisäaste 12 ja 30 asteen välillä kasvattaa päivittäistä sokerinsaantia keskimäärin 0,7 grammalla. Toisin sanoen hellepäivänä voi huomaamattaan syödä sokeria parin ylimääräisen teelusikallisen verran.
Syynä on etenkin jäätelön, virvoitusjuomien ja muiden kylmien herkkujen kulutuksen kasvu. Kun kuumuus lisää nesteentarvetta, moni turvautuu makeisiin juomiin janon sammuttamiseksi.
Toisaalta pakastetuilla herkuilla pyritään viilentämään oloa, mutta samalla keho saa runsaasti lisättyä sokeria. Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä.
Moni voi kuitenkin turvautua lämpimällä säällä konstiin, joka on monelle itsestään selvä ilman turhia tutkimuksia. Juo vettä.