Suomessa järjestetään vuosittain useita kilpailuja, joissa baarimestarit mittelevät taidoillaan ja esimerkiksi toimintansa näyttävyydellä. Pullojen heittely on parhaimmillaan taidetta, mutta niin on oheisella videolla nähtävä toimitakin.
Videolla nimittäin nähdään kuinka eräs baarimestari kaataa peräti kaksitoista Martinia kerralla. Video on kuvattu risteilyaluksen Martini-baarissa, joten taidokas henkilökunta lienee saanut harjoitella temppuaan pitkään. Lopputulos on joka tapauksessa keskimääräistä näyttävämpi show.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot -osioistamme.