Emma-gaala järjestetään ensi vuonna lauantaina 7. maaliskuuta. Tapahtumassa palkitaan tuttuun tapaan vuoden aikana menestyneitä suomalaisia musiikkialan nimiä. Illan aikana nähdään myös esityksiä tunnetuilta suomalaisartisteilta.
Tulevan Emma-gaalan ensimmäiset esiintyjät julkistettiin tiistaina 21. lokakuuta. Lavalle nousevat Amorphis, Lauri Haav, Kaija Koo, JVG ja Nelli Matula. Lisää esiintyjiä julkistetaan myöhemmin.
Vuonna 1990 perustettu Amorphis on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista metalliyhtyeistä. Jyväskylästä ponnistava räppäri Lauri Haav on puolestaan niittänyt menestystä niin suoratoistopalveluissa kuin loppuunmyydyillä keikkalavoillakin sekä ollut mukana Vain elämää -ohjelmassa.
Kaija Koo on puolella miljoonalla myydyllä albumilla yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista. Uuden musiikin kilpailuun helmikuussa 2025 kappaleellaan Hitaammin hautaan osallistunut Nelli Matula on vallannut radioaallot hiteillään ja lavat energisillä keikoillaan.
Emma-ehdokkaat julkistetaan keskiviikkona 10. joulukuuta. Yleisö pääsee vaikuttamaan Vuoden kotimainen artisti/yhtyeen valintaan Radio Suomipopin tulevassa äänestyksessä.
Emma-gaalan lipunmyynti alkoi tiistaina 21. lokakuuta Ticketmasterissa. Tapahtuma oli viimeksi lähes loppuunmyyty. Gaalaa voi seurata myös kotisohvalta käsin Nelosella ja Ruudussa esitettävänä suorana lähetyksenä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Amorphis, Emma Gaala, Kaija Koo, Lauri Haav, Nelli Matula tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.