24 -sarjan elokuvaversiota kuvataan Euroopassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu amerikkalainen televisiosarja 24 nähdään tulevaisuudessa myös elokuvana. Leffaversiota tullaan näyttelijä Kiefer Sutherlandin mukaan kuvaamaan Euroopassa. Jack Baueria esittävän näyttelijän mukaan kuvauspaikaksi on valittu ainakin Lontoo ja Praha.

– Kuvauksia tehdään Lontoossa ja Prahassa. Sitten siirrymme kuvaamaan Marokkoon ja sieltä ehkä vielä Lähi-Itään, Sutherland kertoi The Sun -lehdelle.

39-vuotias Kiefer Sutherland on allekirjoittanut sopimuksen 24-sarjan kolmesta uudesta tuotantokaudesta. Hän saa niistä palkkaa huimat 40 miljoonaa dollaria, mikä nostaa hänet kaikkien aikojen parhaiten palkatuksi draamanäyttelijäksi televisiossa. Hän toimii jatkossa myös sarjan tuottajana.

Suosikkisarjan lisäksi Sutherland on aiemmin nähty esimerkiksi elokuvissa Young Guns, Flatliners ja The Lost Boys.