Varsinais-Suomessa suurpetojen aiheuttamat kotieläinvahingot ovat kasvaneet voimakkaasti sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus kielsi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen.
Vuonna 2023 vahinkoja kirjattiin 36, vuonna 2024 jo 45, ja kuluvan vuoden marraskuun alkuun mennessä peräti 112 tapausta. Määrä on siis lähes kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.
Suurimmat vahingot ovat aiheutuneet susista, karhuista ja ilveksistä, ja niiden yhteisarvo on noussut lähes 100.000 euroon. Erityisesti karhujen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet. Tänä vuonna karhut ovat vahingoittaneet muun muassa hevosia, lampaita ja mehiläisiä.
Henkilövahingoilta vielä vältytty
Yksi tunnetuimmista tapauksista sattui Paimiossa, missä karhu tuhosi Satu Nurmen puutarhalla useita mehiläispesiä kahtena yönä peräkkäin. Vaikka pesissä ei ollut vielä hunajaa, karhun vierailu tappoi toukat ja esti sadon saamisen koko kesältä.
Nurmi kertoo yllättyneensä täysin karhun vierailusta, sillä alueella on aiemmin nähty lähinnä suden ja ilveksen jälkiä. Mehiläispesien tuhot korvattiin 350 eurolla pesää kohden, mikä vastaa uuden mehiläisyhteiskunnan hintaa, mutta menetetty hunajasato jäi korvaamatta.
Varsinais Suomen ELY-keskus tiedottaa, että suurpetojen aiheuttamat vahingot korvataan, kun niistä ilmoitetaan viipymättä paikallisiin maaseutupalveluihin.
Katselmuksen tekee viranomainen yhdessä petoyhdyshenkilön kanssa, ja korvaushakemus toimitetaan Ruokavirastoon. Korvauksen edellytyksenä on, että vahingon kärsinyt on kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Ilves, karhu, susi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.