Valion somejulkaisu ihmetyttää – vaihtuuko Aura-sinihomejuuston nimi?

Elintarvikeyritys Valion tuore somejulkaisu on herättänyt hämmennystä ja närää. Julkaisussa yhtiö väitti harkitsevansa Aura-sinihomejuuston nimen muuttamista.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Valio kertoo toimittaneensa K-Citymarket Kupittaalle on erän Valion sinihomejuustoa, josta Aura-nimi on jätetty pois. Instagram-julkaisun mukaan Valio on päättänyt pilotoida nimen vaihtamista, sillä juuston valmistus on siirtynyt vuosien saatossa Turusta Äänekoskelle. Valio myös väittää turkulaisten himon juustoa kohtaan hiipuneen

– Pilotin tarkoituksena on selvittää, kuinka voimakkaita tunteita Valio Aura -sinihomejuusto turkulaisissa vielä herättää. Valio harkitsee pilotin jälkeen, otetaanko Valio sinihomejuusto -nimi käyttöön ympäri Suomea, julkaisussa kerrotaan.

Mitä viesti tarkoittaa?

Julkaisu keräsi nopeasti valtavan määrän tyrmistyneitä reaktioita. Moni piti tunnetun Aura-brändin hylkäämistä huonona ideana.

Nimenvaihdos on kuitenkin pelkkä markkinointitemppu, jonka tavoitteena on herättää tunteita. Valion markkinointipäällikkö Nina Wahlström kertoo Turun Sanomille kyseessä olevan Kuppittaan Citymarketin kanssa toteutettu leikkimielinen pilotti.

– Kyllä tässä on jo nähty, että Aura on niin rakastettu, ettei nimeä tarvitse muuttaa. Toki tässä on huomiota haluttu herättää, Wahlström kertoi lehdelle.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Ruoka Viihdeuutiset.