Eppu Normaalilta valtava 101 kappaleen Jackpot-vinyyliboksi

Ylöjärveläinen rocklegenda Eppu Normaali valmistautuu juhlistamaan 50-vuotista taivaltaan ensi vuonna. Ensi vuonna uransa päättävä yhtye saa juhlan kunniaksi massiivisen Jackpot-kokoelmansa ensimmäistä kertaa vinyyliformaattiin.

MAINOS
-

Alun perin vuonna 2009 kuuden CD:n boksina ilmestynyt kokoelma kattaa Eppujen koko levytysuran vuosilta 1978-2009. Eppu Normaalin pitkäaikainen yhteistyökumppani Backstage Rock Shop julkaisee 101 kappaleen jättiboksin 30. tammikuuta 2026.

Uutuus koostuu peräti 11 vinyylistä ja ilmestyy rajoitettuna painoksena sekä mustilla että värillisillä levyillä. Julkaisua voi ennakkotilata Eppujen virallisesta verkkokaupasta, jossa värivinyylit ovat perinteisesti myyneet loppuun nopeasti.

Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen kertoo, että idea vinyylijärkäleestä tuntui alkuun lähes mahdottomalta. “Kun puhuimme siitä Backstage Rock Shopin Matti Lehtosen kanssa ensimmäisen kerran, taisimme todeta, että lienee mahdotonta toteuttaa. Seuraavana päivänä olimme jo sitä mieltä, että tämähän on pakko tehdä”, Torvinen muistelee.

Jackpotin kappalelista on kuratoitu alun perin Eppu Normaalin sekä Poko Rekordsin Epe Heleniuksen toimesta. Mukana ovat sekä yhtyeen tunnetuimmat hitit että harvinaisemmat helmet punk-kauden alkuvuosilta ja kiinnostavimmat albumiraidat. Boksin paino ja sisältö tekevät siitä Backstage Rock Shopin suurimman ja arvokkaimman vinyylijulkaisun tähän mennessä.

Jokainen kokoelman kappale on Fantom Studion Samu Oittisen uudelleen masteroima tätä julkaisua varten, jotta äänentoisto olisi mahdollisimman korkeatasoinen. Vinyylilevyt ovat 180-grammaisia ja ne on pakattu kartonkisiin suojapusseihin, joihin on painettu jokaisesta biisistä bändin tarinat, jotka nähtiin myös alkuperäisessä 2009 CD-versiossa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.