Kilpauimari Louna Kasvio on noussut viime kuukausina suomalaisten tietoisuuteen menestyttyään hienosti kansainvälisissä altaissa sekä taannoin myös jouduttuaan epäasiallisen käytöksen kohteeksi uimahallissa. Taannoin maailmancupin junior-rankingin voittanut Kasvio nähdään nyt altaan reunalla.
Espanjassa runsaasti kuluvana vuonna harjoitellut Kasvio on nyt vaihtanut mannermaan Kanariansaariin, jossa on näin talvella selvästi lämpimämpää. Hän onkin nyt suunnannut suomalaisille varsin tutulle Teneriffalle, jossa Louna on harjoittelemassa tulevaan kauteen.
Louna Kasvio treenaa turistirantojen lähistöllä
Joulun kunniaksi hän julkaisi kuvallisen joulutervehdyksen altaan reunalta. Samalla kilpauimari paljasti, että hän viettää Teneriffalla seuraavan kuukauden ajan, joten hän ehtii nautiskella runsaasti joulu- ja tammikuun auringosta eteläisillä leveysasteilla.
Tenerife TopTraining sijaitsee suositun lomasaaren lounaisrannalla vain muutaman kilometrin päässä Playa de las Americasin lomarannoilta ja aivan Fañaben alueen vieressä. Altaan reunalta avautuu upea näköala niin merelle kuin Teneriffan Teide-vuorelle.
Taannoinen ahdistelukohu sai yllättäen selvästi suuremmat mittasuhteet kuin mitä Kasvio oli ennakkoon osannut odottaa. Asiasta uutisoitiin laajasti ja siitä käytiin vilkasta keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Lopulta Kasvio kommentoi syntynyttä kohua.
– On kiva, että vaikka uintiurheilu eikä mun menestys ole tuonut ikinä palstatilaa lehdissä, niin ees tää tuo. Oon saanut tosi paljon viestejä muilta samanlaisista kokemuksista, ja vaikka on toisaalta kiva kuulla, etten ole tässä tilanteessa yksin, niin toisaalta on kamalaa, että huono käytös uimahalleissa on niin yleistä, Louna kertoi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Louna Kasvio tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.