Australian kansalliseläimet, kengurut ja emut, ovat harvakseltaan tekemisissä keskenään. Joskus ne kuitenkin joutuvat lähituntumaan esimerkiksi eläinpuistoissa. Nyt eräässä sellaisessa kenguru ja emu ovat joutuneet tukkanuottasille keskenään.
Eräs puiston asiakas sattui kuvaamaan tilanteen, kun pienikokoinen kenguru yritti suojella heinäsaalistaan ahneilta emuilta. Tuloksena oli poikkeuksellisen näyttävä yhteenotto, jossa kenguru joutui käyttämään myös nyrkkejään. Lopulta kamppailu muuttui epäreiluksi, kun siinä otteli kolme emua yhtä kengurua vastaan. Pussieläin vei kuitenkin voiton.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.