Kasvojen dippaaminen jääkylmään veteen on noussut viime vuosina suosituksi kauneusrutiiniksi. Nyt myös miljardööri ja realitytähti Kylie Jenner on esitellyt TikTok-videollaan miten hän kastaa kasvojaan jäiseen veteen ennen meikkaajan tuoliin istumista.
Kylie Jennerin luottomeikkaajana jo vuosien ajan toiminut Ariel Tejada oli kehottanut naista kokeilemaan kasvoille tarkoitettua jääkylpyä ennen Golden Globe -gaalaan. ”Mitä kaikkea Ariel laittaakaan minut tekemään”, Kylie Jenner kirjoitti videon kuvatekstissä.
Kylie Jennerin edessä nähdään syvä kulho, jonka sisällä on jääkylmää vettä ja jääpaloja. Sen lisäksi kulhon reunalla on putket ja pieni suuhun laitettava osa, jonka avulla nainen voi hengittää veden alla.
Hengittäminen jäävedessä on kuitenkin odotettua vaikeampaa, minkä vuoksi Kylie Jenner viipyy pää veden alla vain pieniä hetkiä kerrallaan. Muutaman kerran jälkeen Kylie Jenner jo toteaakin, että nyt hänelle riittää.
Kylmä vesi supistaa verisuonia ja vähentää hetkellisesti turvotusta, minkä vuoksi kasvot voivat näyttää kirkkaammilta ja levänneemmiltä heti käsittelyn jälkeen. Erityisesti aamuisin tehtynä jäävesidippi voi auttaa silmäpussien ja kasvojen yleisen turvotuksen laskemisessa.
Kylmäaltistus aktivoi myös verenkiertoa, kun iho reagoi lämpötilan muutokseen. Tämä voi antaa iholle luonnollista hehkua ja elävöittää sameaa ihon sävyä. Lisäksi kylmä vesi voi saada ihohuokoset näyttämään pienemmiltä, mikä tekee ihon pinnasta sileämmän näköisen ja meikistä tasaisemman.
@kyliejenner The things Ariel makes me do
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kylie Jenner tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Viihdeuutiset -osioistamme.