Näyttelijä Jennifer Lawrence on viime vuosien aikana kasvattanut perhettään. Hän on saanut miehensä Cooke Maroneyn kanssa kaksi poikaa, joista vanhempi on nyt kolmevuotias ja nuorempi syntyi vuonna 2024.
Nyt näyttelijä on kertonut tehneensä vaikean päätöksen, ja luopunut koirastaan lasten saamisen jälkeen. Hunger Games -tähden mukaan äitiys muutti hänen suhtautumisensa koiriin niin perusteellisesti, että perheen chihuahuansa Princess Pippi Longstocking muutti lopulta Lawrencen vanhemmille asumaan.
Lawrence kertoi asiasta Die My Love -elokuvan Q&A-tilaisuudessa New Yorkissa 7. tammikuuta. Näyttelijä painotti E! News -lehden mukaan, että koiralla on kaikki hyvin hänen vanhempiensa luona.
Koiran sopeutuminen tähden luo New Yorkiin oli jo aiemmin ollut haastavaa, vaikka Lawrence oli muuttanut aivan puiston viereen lemmikkiään varten.
Ratkaiseva tilanne tapahtui kuitenkin lasten syntymän jälkeen. Pienten lasten äitinä koirat olivat alkaneet tuntumaan naisen mielestä pelottavilta. Lawrence huomasi, että hänen suhtautumisensa koiriin oli muuttunut ja hän näki ne vain jatkuvana uhkana lapsilleen.
Lopulta uhkakuvat vahvistuivat ja muuttuivat todeksi kun koira puri hänen poikaansa. Sen vuoksi Jennifer Lawrence onkin ajatellut olevansa nykyään enemmänkin kissaihmisiä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Jennifer Lawrence tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.