Onnettomuuden seuraus: 15 000 rapua päätyi lautasten sijaan maantielle

Uutiset Toimittaja:

Eräällä auto-onnettomuudella oli erikoiset seuraukset Irlannissa, sillä autotielle ja lähialueille ilmestyi yhtäkkiä tuhansia eläviä rapuja ajoneuvoyhdistelmän ajettua ojaan.

Rapuja kuljettamassa ollut ajoneuvoyhdistelmä suistui tieltä Inishowenissa. Onnettomuudet ovat tietenkin aina ikäviä, mutta tällä kertaa tapauksella oli varsin poikkeukselliset seuraukset, joiden selvittäminen vaati myös erikoisia toimia pelastushenkilöstöltä.

Rapujen invaasio sulki maantien

Onnettomuuden seurauksena kuljetettavana olleet ravut pääsivät vapaaksi säiliöistään. Portugaliin ravintoloihin ja ruokakauppoihin matkalla olleen rapulastin arvo oli yhteensä noin 60 000 euroa. Tällä kertaa ravut päätyivät siis asiakkaiden lautasten sijaan maantielle.

Quigley’s Pointin ja Movillen välinen tieosuus oli onnettomuuden seurauksena suljettuna peräti 18 tunnin ajan, uutisoi BBC. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Onnettomuuden jälkiä oli siivoamassa kymmenhenkinen raivaustiimi, joka sai varmasti ainakin hetkeksi tarpeekseen ravuista.

Tiimi keräsi yhtensä arviolta 15 000 rapua onnettomuuden ympäristöstä. Ajoneuvoyhdistelmän lastina olleista ravuista arviolta 95 prosenttia saatiin takaisin säiliöihin. Kerätyt ravut kuljetettiin lopulta määränpäähänsä Portugaliin, jossa ne päätyivät todennäköisesti lopulta lautasille. Tosin hieman erikoisen tarinan kanssa.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.