The Handmaid’s Talen tarinaa jatkavan The Testaments -sarjan alkamispäivä selvisi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi -sarja päättyi viime vuonna kuudennen tuotantokauden myötä. Jatkoa on kuitenkin luvassa jo tänä vuonna uuden The Testaments -sarjan muodossa.

The Testaments alkaa 8. huhtikuuta. Sarjasta julkaistaan alkuun kolme ensimmäistä jaksoa, jonka jälkeen jaksoja julkaistaan yksi viikossa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

The Testaments perustuu edeltäjänsä tavoin Margaret Atwoodin romaaniin. Tällä kertaa pohjana toimii vuonna 2019 ilmestynyt Testamentit, joka sijoittuu Orjattaresi-romaanin jälkeiseen aikaan.

Uuden sarjan keskiössä on kaksi Gileadissa asuvaa teini-ikäistä tyttöä. Chase Infinitin näyttelemä Agnes on varttunut Gileadissa, kun taas Lucy Hallidayn näyttelemä Daisy on juuri muuttanut maahan Kanadasta.

Nuorten polut kohtaavat Ann Dowdin näyttelemän Lydia-tädin johtamassa oppilaitoksessa. The Testaments -sarjan on edeltäjänsä tavoin luonut Bruce Miller. Sarja nähdään Suomessa Disney+-suoratoistopalvelussa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.