Yhdysvaltojen Virginiassa on toteutettu jo pitkään hanketta, jossa teini-ikäiset autotekniikan opiskelijat haluavat panna hyvän kiertämään.
Louisa County High Schoolssa on kunnostettu ajoneuvoja ja lahjoitettu ne yksinhuoltajaäideille jo kahdeksan vuoden ajan.
Moni äiti tietää, että toimiva arki tarvitsee toimivan auton ainakin kaupunkialueiden ulkopuolella, jossa ei ole julkista liikennettä.
Opiskelijat ovat saaneet käytettyjä autoja lahjoituksena. Ne kunnostetaan osana opiskeluita niin toimiviksi kuin suinkin mahdollista.
Autoja luovutetaan ehjänä eteenpäin 4–5 vuodessa. Jokaiseen autoon on käytetty kymmeniä työtunteja. Ohjelmaan osallistuu yhden lukuvuoden aikana noin 20 opiskelijaa.
Opettaja Shane Robertson opettaa heille kaiken aivan perusasioista lähtien.
Opiskelijat pääsevät tekemään opintojensa ohella jarrujen ja renkaiden huoltoa, nesteiden vaihtoa, akkujen testausta sekä lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien kunnossapitoa. Samalla opiskelijat oppivat, että kyse ei ole vain tekniikasta.
– Tämä on jonkun oikea auto. Ja te todella teette muutoksen jonkun elämässä, Robertson sanoo nuorille Washington Postin mukaan.
Hankkeen taustalla on paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö Giving Words. Tähän mennessä ohjelman kautta on lahjoitettu yli 60 autoa ja korjattu yli 260.
– Kun näkee äidin ja lapset siinä edessä, ymmärtää miksi tätä tekee. Se antaa tarkoituksen, sanoo 16-vuotias opiskelija Holden Pekary.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, autokorjaamo, äiti tai laajemmin tästä aihealueesta Autot, Lifestyle, Uutiset -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.