Pori Jazzin yhteydessä on perinteisesti järjestetty pääsymaksuton ja ikärajaton konsertti. Ilmaiskonsertti toteutetaan myös tulevana kesänä.
Pääsymaksuton konsertti järjestetään keskiviikkona 15. heinäkuuta Lokkilavalla. Pori Jazz järjestää ilmaistapahtuman yhdessä Satakunnan Osuuskaupan kanssa.
Huippumuusikoista koostuva yhtye
Tänä kesänä ilmaistapahtumassa esiintyy kotimaisista huippumuusikoista koostuva Saimaa. Yhtyettä johtaa Tehosekoitin-yhtyeestä tunnetuksi tullut Matti Mikkola.
Saimaa ammentaa musiikissaan vaikutteita klassisesta rockista, progesta, folkista ja iskelmästä. Energisen yhtyeen keikat ovat olleet usein loppuunmyytyjä.
Saimaa on esiintynyt Pori Jazzissa kolmesti aikaisemmin. Yhtye esiintyi omalla kokoonpanollaan vuonna 2016, Pyhimys & Saimaa -projektin merkeissä vuonna 2019 ja Pepe & Saimaa -projektin merkeissä vuonna 2023.
Viime vuonna Lokkilavan ilmaiskonsertissa lavalle nousi UMO Helsinki Jazz Orchestra feat. Paleface & Adele Sauros. Vuonna 2024 pääsymaksuttomassa konsertissa esiintyivät Kasmir ja Sara Bee.
Pori Jazzin Kirjuriluodon pääkonsertit järjestetään 16.-18. heinäkuuta 2026. Esiintymässä ovat muun muassa Seal, Tom Odell, John Legend, Imelda May, Jalen Ngonda, Ricky-Tick Big Band & Julknen Sana, Mikko Kuustonen ja Vesala.
Pori Jazz järjestetään tulevana kesänä jo 59. kerran. Lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa kevään aikana. Tapahtuman pääkonserttien liput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa.
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Pori Jazz, Saimaa tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.