Velkaantuneet-sarjan Riku: ”Suomessa ei kannata olla yrittäjä”

Viihdeuutiset Toimittaja:

len Velkaantuneet-sarja seuraa suomalaisten nuorten aikuisten velkaantumista. Lyhyt dokumenttisarja näyttää, miten osa velkaantuneista yrittää hoitaa asiansa kuntoon heikosta jaksamisesta huolimatta, joku luovuttaa ja toinen taistelee tuulimyllyjä vastaan.

Sarjassa esiintyy myös orimattilalainen Riku, jolla on puolisonsa kanssa pieni lapsi, toinen tuloillaan ja remonttia vaativa omakotitalo. Riku on yrittäjä, ja omaa noin 6.000 euron tulot kuukaudessa. Summasta valtaosa menee maksuihin, eikä käteen jäävä osuus ole häävi.

Yrityksen velkaantuminen on johtanut miehen henkilökohtaisen talouden kaatumiseen. Sarjassa seurataan, miten nuoren perheen talo on menossa ulosottoon. Riku on asiasta luonnollisestikin suivaantunut, koska kyseessä ovat hänen yrityksensä velat, esimerkiksi veroista. Kaikkensa yrittävä mies on todella pettynyt Suomen ahkeruutta passivoivaan järjestelmään.

– Katsoin verottajan sivuilta, että ne on laittanut ennakkoveroja tältä vuodelta ulosottoon.

– Ite koitat tehdä tässä rehellistä työtä ja saatana elättää perheen.

– Kyl mä sanon, että tää yrittäminen Suomessa on mennyt ihan… Ei olis kannattanut edes aloittaa.

– Miten voi yrityksen asiat vaikuttaa näin vahvasti henkilökohtaiseen elämään? Tehdään kaikki hankalammaksi vaan. Tuntuu jo ihan tahalliselta. En mä usko, että siellä on ollut hirveen järkevä päättäjä valitsemassa noita asioita, Riku kertoo sarjan kolmannessa jaksossa.

– Miksi yrittäjillä ei voi olla samat ehdot kuin normaaleilla ihmisillä? hän tiedustelee.

Lähde: YLE Areena.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.