Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy

Uutiset Toimittaja:

Ilmaisjakelulehtien jakelu päättyy Helsingin metroasemilla. Lehden mukaan nappaaminen on ollut monelle rutiini. Nyt ongelmaksi on muodostunut niistä kertyvä roska.

Koska ihmiset eivät osaa panna roskia roskiin tai lehtiä kassiinsa, joudutaan ilmaisjakelulehtien julkaiseminen lopettaa Helsingin metroasemilla.

Median murros iskee printtilehtiin

Samalla päättyy monien mainostajien näkyvyys, koska harva kiinnittää samalla tavalla huomiota juttuihin tai mainoksiin digitaalisissa sovelluksissa. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy kertoo jakelun päättyvän maaliskuussa.

– Lehtien jakelusta metroasemilla luovutaan useista syistä. Metroasemien lattioille ja metrojuniin kertyvät ilmaislehdet ovat lisänneet siivoustarvetta ja kustannuksia. Paperijäte muodostaa myös paloturvallisuusriskin metroasemille ja -juniin, yhtiö tiedottaa.

Jakelun päättymisen myötä metroasemien lippuhalleissa olevat lehtitelineet ja lehtien keräysastiat poistetaan. Tavoitteena on parantaa metroasemien ja -junien siisteyttä sekä turvallisuutta. Taustalla on lisäksi median murros.

– Digitaalisten uutispalveluiden yleistyminen on vähentänyt paperisten lehtien kulutusta, ja tästä syystä myös ilmaisjakelulehtien kysyntä metroasemilla on vähentynyt.

Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.