Jääkiekko-ottelu keskeytettiin Tampereella – poliisi tutkii

Urheilu Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Tampereella viikonloppuna pelattu jääkiekko-ottelu sai yllättävän käänteen. Ilveksen ja Tapparan juniorijoukkueiden välinen Talviklassikko-ottelu jouduttiin keskeyttämään 21. helmikuuta.

Koulukadun kentällä käyty ottelu keskeytettiin soihtujen käytön vuoksi toisen erän aikana. Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan ottelun katsomo tyhjennettiin kello 20 jälkeen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ottelua oli katsomassa poliisin mukaan arviolta 300-400 henkilöä. Katsomossa sytytettiin ottelun ensimmäisen erän aikana kahtena eri kertana yhteensä noin 20 soihtua.

– Ottelun järjestäjä totesi soihtujen olevan turvallisuusriski, ja ottelu päätettiin keskeyttää. Poliisi seurasi paikan päällä, kun järjestäjä tyhjensi katsomoa sekä tapahtuma-aluetta, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Paikalta poistettiin noin 50 henkilöä. Poliisi on sittemmin aloittanut esitutkinnan asiaan liittyen ja selvittää tapahtuman kulkua.

Poliisi tutkii tapahtunutta toistaiseksi rikosnimikkeellä varomaton käsittely. Asianomistajilta ei ole tullut yhteydenottoja poliisille, vaan poliisi aloitti esitutkinnan itse.

Ottelussa kuultiin myös provosoivaa ja asiatonta kielenkäyttöä fanien suusta. Ilves ry ja Ilves-Hockey Oy tuomitsivat kannattajien käytöksen sunnuntaina julkaisemassaan tiedotteessa.

– Ilves on ylpeä kannattajistaan, mutta kannattaminen ei oikeuta ketään vaarantamaan muiden turvallisuutta tai loukkaamaan toisia. Emme hyväksy väkivaltaa, uhkailua, syrjintää, häirintää tai muuta epäasiallista toimintaa – ei nyt eikä tulevaisuudessa, tiedotteessa kerrotaan.

Ilveksen kannattajaryhmä Osasto 41 on sittemmin julkaissut oman kannanottonsa tapahtumiin liittyen.

– Osasto 41 Kannattajat ry:n hallitus tuomitsee lauantain ottelussa esiintyneet asiattomat huudot. Asiaa selvitetään kannattajayhteisön sisällä, X-viestipalvelussa julkaistussa kannanotossa kerrotaan.

– Mediahuomiosta huolimatta Osasto 41 Kannattajat ry ei ole järjestänyt Koulukadun Winter Classiciin kannattajaryhmää, kuljetuksia tai muutakaan toimintaa. Tapahtumaa ei ole myöskään mainostettu Osasto 41 Kannattajat ry:n virallisissa sosiaalisen median kanavissa, Osasto 41 Kanattajat ry:n tiedote jatkuu.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Urheilu, Viihdeuutiset -osioistamme.